2.6.2012

Hääyö

Morsiusparin yksi häälahja on jo tiedossa, hääyön viettopaikka. Morsiamen kotiväki halusi kustantaa  hääyön hotellissa ja sehän kyllä sopii ;) Hyvässä yhteisymmärryksessä päädyttiin Radisson Blu hotelliin, Ouluun ja hääsviittiin. Ainoa pieni miinus on, että huoneen saa tämän hetkisen tiedon mukaan vasta klo 15 - rytmittää siis periaatteessa koko hääpäivän..! Alusta saakka on ollut selvää, että meille tulee iltapäivällä alkava tilaisuus joten mitään katastrofia tässä ei tapahdu. Mahdollistahan on, että huone saadaan jo aiemmin lunastettua. Sviitti laitetaan yökuntoon (tästä ei tarkempaa tietoa ole, että mitä tarkoittaa) ja aamupala saadaan huoneeseen <3

kuvat: Radisson Blu

Sulhasen kotiväki haluaa osallistua myöhemmin tehtävään häämatkaan, paikka ja aika ovat vielä epäselviä. Sen verran asiaa on mietitty, että todennäköisesti lähdemme honeymoonia viettämään talvella. Mutta minne...saa nähdä ;)

1.6.2012

Kutistuva morsian

Tänään oli kolmas puvun sovituspäivä ja morsian sai ompelijan murisemaan, kun oli mennyt laihtumaan :D Puku on niiiin ihana..! Ompelijan kanssa päätettiin, että seuraava ja näillä näkymin viimeinen sovitus on heinä-elokuun vaihteessa ja silloin pitäisi olla paino kohdillaan. Eli sen jälkeen ei saa paino pudota, mutta ei kyllä noustakaan. Jos nousee, morsian ei mahdu pukuun ;)

Olin itsekin todella yllättynyt viikon tuloksesta painon suhteen - lievästi panikoin ennen sovitusta, että miten mahdun pukuun kun maha oli turvoksissa. Hyvin mahduin ja tosiaan kaventamistöihin joutui ompelija :) Mitään erityistä nälkäkuuria en ole harrastanut; katsonut vain tarkemmin että mitä syön ja milloin sekä liikkunut jonkin verran enemmän. Painosta on kadonnut nyt pitkähköllä aikavälillä vajaat kolme kiloa ja vielä jos pari-kolme kiloa saisi pois, olisin erittäin tyytyväinen :) Kuulostaa pieniltä luvuilta, mutta tulokset näkyvät nopeasti koska olen suhteellisen pätkä. Toisaalta siinä on myös se toinen puoli... *silmien pyörittelyä*

kuva: Google

27.5.2012

Malttamaton morsian

Kyllä nyt on morsian kuin kissa pistoksissa..! Toinen pukusovitus on takana ja voi kääk! Miten tässä malttaa odottaa vielä kolmisen kuukautta, että saa ihanan puvun pukea päälleen?!
kuva: Google
Kaaso oli mukana ompelijalla käydessä ja taisipa meillä mennä hieman teiniX-vaihde päälle, kun hihkuimme ja ihastelimme pukua! Täytyy todeta, että oli hyvä kun kaaso oli sovituksessa mukana. Hänellä on hääpäivänä helpompi avustaa morsianta pukeutumisessa, kun tiedetään että missä järjestyksessä ja mistä suunnasta pukua lähdetään laittamaan päälle ja miten vetoketjun kanssa kannattaa toimia. Ensi viikolla on kolmas sovitus ja sen jälkeen onkin enää vain viimeistelyt tehtävänä lähempänä häitä! Alussa olen tainnut vannoa, että pukua ei täällä paljasteta...voipa olla, että pieni tirkistyskuva puvusta kuitenkin tulee...

26.5.2012

Erilainen heittokimppu

Koska 98% oletetuiksi vieraiksi tulevista naisista alaikäisiä lukuunottamatta ovat avioliitossa, ei morsiuskimpun heittäminen tunnu oikein hyvältä ajatukselta... Siksipä morsmaikku onkin päätynyt fortunekimppuun eli kimppuun, joka koostuu monesta yksittäisestä kukasta joissa kussakin on "ennustus". Heitettäessä kimppu hajoaa eli kukkia ei ole sidottu toisiinsa millään tavalla kiinni. Fortunekimppuun olen valinnut yleispäteviä "ennustuksia" ja tarkoitus olisi, että kaikki häissämme vieraana olevat naiset olisivat kukkia pyydystämässä :)

kuvat: Google
Löysinpä vaihtoehtoisen tavan toteuttaa tämäkin, sama taka-ajatus tämän ideoineella morsiamella kuin allekirjoittaneellakin:



Sormus - Seuraavaksi naimisiin
Hevosenkenkä - Onnekas elämä
Vauvan vaunut - Siunattu lapsilla
Auringonkukka - Kukoistava parisuhde
Lentokone - Fantastisia matkoja edessä
Sydän - Löydät pian rakkauden
Kengät - Tulet aina löytämään sopivan parin!
"Usko" (believe)- Toiveesi toteutuvat
Kruunu - Sinulla tulee olemaan virkeyttä elämässäsi


 Tekstit on ääääärimmäisen vapaasti käännettyjä! Alkuperäinen postaus ja kuva täältä

21.5.2012

Vaihtoehtoinen vieraskirja

Meidän häissä joustetaan etiketin noudattamisessa ja muissakin perinteisissä "toimintatavoissa" - hääpari ei muutoinkaan ole viimeisen päälle siloteltu ja hymypatsas-materiaalia ;)

Vaihtoehtoisella tyylillä mennään vieraskirjan kanssa. Meidän vieraskirja ei ole kirjan muodossa, vaan tervehdykset jätetään pieniin kirjekuoriin vanhaan patinoituneeseen matkalaukkuun. "Tervehdyspöydälle" on tarkoitus tulla ruukkuun valkoisia risuja, joihin ripustetaan mustavalkoisia polaroid-tyylisiä valokuvia hääparin elämän eri vaiheista. Aluksi mietittiin lintuhäkkiä tervehdyksille, mutta matkalaukku kolahti meihin enemmän :)

kuvat: Google
"Tervehdyspöydän" (voi että on tyhmä sana, en vain ole keksinyt parempaakaan...!) elementtien mallailua:
kuva: Romantiikkaa ja rustiikkia
Kynä- ja paperiastiat ovat kai kynttiläastioita tai pieniä kukkaruukkuja, morsian bongasi ne viime kesänä paikallisen marketin ale-laarista. Hintaa taisi jäädä 3€/kpl! Ruukkujen väri on huomattavan paljon tummemman ruskea kuin mitä kuvassa näyttää. Pöydälle olisi tarkoitus hankkia vielä setti samanlaisia kyniä. Oksien lisäksi pöydälle olisi tarkoitus laittaa yksi hopeaketju-kasvi.

17.5.2012

Kiitos ja anteeksi

Kiitos...! Hehkutan heti alkuun; ihanaa kun on tullut lisää uusia lukijoita! Tervetuloa! Toivottavasti saatte tästä blogista jotain irti, hyvässä tai pahassa. Saa kommentoida, esittää ideoita, toiveita, parannuksia.

ja anteeksi... kun en ole ehtinyt blogia päivittämään ihan viime päivinä. Kalenterista ovat uhanneet loppua päivät ja tunnit kesken työ- ja vapaa-ajan matkojen vuoksi. Hengissä kuitenkin ollaan ja pahin kiire on helpottanut. Hääjärjestelyitä on ollut hyvä miettiä matkustamisen aikana ;) Lahjalista on valmis ja tänään laitoimme korttipajan pystyyn ystäväni kanssa, viikonloppuna on tarkoitus suunnata metsään sekä viimeistellä kutsukortit. Joitakin pieniä hankintoja on tehty ja kunhan tilipäivä koittaa, tehdään hankintoja vähän lisää..! Kuvia kutsuista tulee vasta sitten, kun ne ovat lähteneet ja varmasti jokaisen kutsutun luokse tiensä löytäneet (luulen tietäväni, että ainakin yksi kutsutuista käy tätä blogia vilkuilemassa...vai mitä "E"? ).



5.5.2012

Asetelmien kehittelyä

Nyt alkavat kukka-asetelmat olla ajatuksen tasolla valmiina ja ne pysyvät melko pelkistettyinä ja värimaailmaltaan hillityinä. Tarkoitus on sijoittaa asetelmiin hyvässä suhteessa hopeakäpälää, valkoista neilikkaa sekä valkoiseksi maalattuja risuja. Jospa kevään ja/tai alkukesän aikana pääsisi tekemään testiasetelmat, niin voisipa niistä tännekin kuvia laittaa..!

Itse pidän hopeakäpälästä paljon, etenkin harmaavoittoisesta versiosta. Se on kaikessa vaatimattomuudessaankin ihanan runsas ja näyttävä eikä välttämättä tarvitse kaverikseen muuta.

kuvat: Google