Kuten ehkä olette huomanneet, blogissa oli pieni tauko päivityksissä. Syystä että nettiyhteys pätkii vähän väliä ja on hiuksia nostattavan raivostuttava - jos käyttäisin lippistä, sanoisin että olen lippalakin nuppia myöten täynnä tätä nettiyhteyttä.
Toinen syy päivitystaukoon on ollut viime aikojen hääjärjestelykiireet - häät on nyt juhlittu hyvällä menestyksellä! :) Sää oli täydellinen, kumpikin saatiin sanottua 'Tahdon' ja vieraat viihtyivät. Kiitos vieraille, jos tätä luette! <3
Koska en ehtinyt kaikkea kirjoitella tänne mitä olin aikonut, blogi jatkaa ainakin toistaiseksi häät -linjalla. Jossain vaiheessa mahdollisesti siirryn enemmän sisustus -aiheisiin...saa nähdä, katsotaan mitä keksitään ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Sinisiä, punasia ruusunkukkia...
ei ole tulossa meidän hääjuhlaan! Ruusunkukkia ehkä, mutta valkoisina.
Morsiamen äiti on nimetty kukkavastaavaksi, koska omaa erittäin toimivan viherpeukalon. Viime kesänä koekasvatettiin muutamia kukkia, mm. gladiolusta. Viime vuoden huhtikuussa taisin alkaa stressaamaan ensimmäistä kertaa hääkukista - sama stressi jatkuu edelleen. Ensimmäinen stressi tuli koekylvöön valittavien kukkien vuoksi. Kun kukat oli valittu, stressi jatkui sillä, että kasvavatko ne. No, kasvoivat. Kaikesta huolimatta stressistä ei päässyt eroon - aloin jahkailemaan, että tulikohan sittenkään valittua oikein ja mikähän olisi kiva? Vaihtoehtoina on käynyt kalla, kanerva ja/tai calluna, pioni, harsokukka, eustoma, ruusu, you name it. Ai niin, onhan listalla ollut myös muratti, hopealehti ja -köynnös sekä uusimpana uutuutena mehikasvit (äitini idea).
Internet ja ihanat hää- ja kukkasivustot eivät auta asiaa yhtään! Tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun iskee runsauden pula eikä osaa päättää, että mitä haluaa. Nyt ajatukset on selkiintyneet sen verran, että 90% varmoja valintoja ovat hopealehti/-käpälä/-putous, valkoinen ruusu ja valkoinen pioni. Kimpun varteen tulee satiininauha ja mahdollisesti helmiä koristeeksi.
Tämä teksti on näköjään jäänyt luonnos-asteelle. Julkaistaan tämä nyt - tällaisia ajatuksia on allekirjoittaneella ollut helmikuun alussa 2012.
Morsiamen äiti on nimetty kukkavastaavaksi, koska omaa erittäin toimivan viherpeukalon. Viime kesänä koekasvatettiin muutamia kukkia, mm. gladiolusta. Viime vuoden huhtikuussa taisin alkaa stressaamaan ensimmäistä kertaa hääkukista - sama stressi jatkuu edelleen. Ensimmäinen stressi tuli koekylvöön valittavien kukkien vuoksi. Kun kukat oli valittu, stressi jatkui sillä, että kasvavatko ne. No, kasvoivat. Kaikesta huolimatta stressistä ei päässyt eroon - aloin jahkailemaan, että tulikohan sittenkään valittua oikein ja mikähän olisi kiva? Vaihtoehtoina on käynyt kalla, kanerva ja/tai calluna, pioni, harsokukka, eustoma, ruusu, you name it. Ai niin, onhan listalla ollut myös muratti, hopealehti ja -köynnös sekä uusimpana uutuutena mehikasvit (äitini idea).
Internet ja ihanat hää- ja kukkasivustot eivät auta asiaa yhtään! Tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun iskee runsauden pula eikä osaa päättää, että mitä haluaa. Nyt ajatukset on selkiintyneet sen verran, että 90% varmoja valintoja ovat hopealehti/-käpälä/-putous, valkoinen ruusu ja valkoinen pioni. Kimpun varteen tulee satiininauha ja mahdollisesti helmiä koristeeksi.
| | |
| Martha Andrews |
![]() |
| Onnenhippusia |
![]() | ||
| Knotty Bride |
![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Onnenhippusia |
Tunnisteet:
hopeakäpälä,
hopeaputous,
häät,
kukat,
pioni,
ruusu
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Juhlapaikka alkuillan auringossa
Kuva-arkistoja selatessa muistin, että olimme olleet fiksuja viime vuonna ja käyneet kuvaamassa juhlapaikalla samaan aikaan kuin mihin meidän hääpäivä sijoittuu... ;) Viime kesänä alueella on suoritettu massivinen putkiremontti ja siksi piha-alueet eivät näissä kuvissa välttämättä ole aivan parhaimmillaan.
| Miljöötä... |
| Huvimaja - täällä meidät vihitään |
| Upseerikerhon portaat |
| kuvat: R&R - älä kopioi ilman lupaa! |
Tunnisteet:
häät,
upseerikerho
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Painiottelua mielipiteiden kanssa
Edelliseen tekstiin viitaten tuskastumista ja turhautumista aiheuttaa hieman myös morsmaikun äiti, joka yleensä tylyttää/torppaa esitetyt ideat jollain tavalla :( Milloin on panostettu liikaa, milloin liian vähän. Kukat pitäisi ottaa oikealta ammattilaiselta, ei opiskelijatyönä tulevalta ammattilaiselta. Istumajärjestys on kuulema turha, samoin lapsenvahti - "kyllähän nyt jokainen omat lapsensa huolehtii". Varmaankin, mutta haluamme antaa myös lasten vanhemmille mahdollisuuden ottaa hetken rennosti. Ai niin, morsiuspukukin tulisi muokata erilaiseksi...
![]() |
Jostain syystä olemmekin nyt päättäneet, että suunnitelmistamme emme hänelle juuri puhu - kerrotaan sitten, kun jostain on tehty sopimus/jotain on jo hankittu. Tosin vielä ehditään vaihtaa alkuperäiseen suunnitelmaankin.. ;) Onneksi sulhasen vanhemmat ovat eri asenteella mukana, samoin läheiset ystävät! <3
Tunnisteet:
häät
Painiottelua budjetin kanssa
Budjetti...tuo IhanaKamala-asia. Aina silloin tällöin tulee haaveiltua, että olisipa ihanaa olla rikas..! Välillä taas iskee turhautuminen ja tuskastuminen ja mieleen pujahtaa ajatus maistraattivihkimisestä ja grillibileistä kavereille. Aluksi meidän suunnitelma olikin maistraatin ja bileiden kaltainen, mutta todettiin että koska menemme naimisiin vain kerran niin tehdään se sitten kunnolla.
Tavoitebudjetti uhkaa levitä kuin Jokisen eväät... Siksi meille onkin alkanut muodostua panosta ja pihistä -lista. Sekä sulhasen että morsiamen puvun hinta on ylittänyt arvioidun euromäärän, samoin bändi. Valokuvaaja saatiin kaason kautta edullisesti alueen muihin kuvaajiin verrattuna. Joitakin löytöjä on kuitenkin tehty, morsiamen sormus -25% ja morsiamen laukku -40%! Kankaat juhlapöytien kaitaliinoihin on hankittu myös edullisesti, samoin muutamia koristeita alennusmyynneistä. Pihistä -listalle menevät myös kukka-asetelmat ja heittokimppu. Panosta ja pihistä -lista on tulossa tännekin jossain vaiheessa.
![]() |
| kuva: Weddingbee |

budjetti,
hankintoja,
häät
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Onnistumista, ihmetystä ja ylpeyttä
Tämä viikko on ollut tehokas hääjärjestelyiden suhteen! Oman pukuni ompelijan tapasin suunnittelun ja mittojen oton tiimoilta, hankin osan pukukankaista ja kävin kysymässä kimpun hintaa. Kaason kanssa treffattiin ja mietittiin hänen pukuaan ja hänelle tulevaa kukkaa. Tänään käytiin sulhon kanssa katsomassa hänelle pukua. Näihin tapahtumiin liittyy onnistumisen, ihmetyksen ja ylpeyden tunteita :)
Pientä ihmetystä sai aikaan kukkakauppiaan kommentti kimpun hinta-arvion (50-60€ ) jälkeen: tule käymään pari viikkoa ennen häitä, niin hinta tiedetään paremmin. Öööh..?! Ehkä (todellakin) haluan tietää kimpun/kimppujen hinnan "hieman" aikaisemmin..!
Toisen ihmetyksen tunteen aiheutti kangaskaupan myyjä. Olen muutaman kerran käynyt katsomassa sopivia pukukankaita eikä ihan sitä juuri oikeaa ole löytynyt. Päätin sitten kysyä myyjältä, että tilaavatko he kankaita? No, eivät kuulema tilaa. Sitä on otettava, mitä heillä myymälässä on. Siirryin seuraavaan kangaskauppaan ja sieltä löysin omani hyvän ja mukavan palvelun ansiosta.
Pakahduttavan ylpeyden tunteen sai tänään (ja monesti aiemminkin) aikaan ihana, oma sulhanen! Katselin ja mietin hänen sovittaessaan pukuja, että kuinka onnellinen saankaan olla... Pakko myöntää, että meinasi silmäkulmat kostua <3 Saa nähdä, miten käy hääpäivänä...täytynee varata nenäliinoja mukaan :)
Laitan kuvia tämän viikon "saldoista" hieman myöhemmin.

morsiuspuku,
sulhanen
maanantai 27. helmikuuta 2012
Pionit ja ruusut
![]() |
| kuvat: Google |
Kimpussani tulee olemaan valkoista pionia. Mutta mitä pionin kaveriksi? Valkoista ruusua ja/tai eustomaa? Mehikasvi? Hopealehteä tai -köynnöstä? Sulhasen vieheeksi olen ajatetellut pionia. Sulhasen mielipide on kysytty ja hänkin oli valkoisen pionin kannalla. Ylläolevista vieheistä oikeassa reunassa oleva oli sulhon mieleen kaikkein eniten - jotain sen tyylistä siis tulossa :)
Talviloma!
Lomallahan on tarkoitus unohtaa työasiat, eikö? Tähän on ainakin itselläni hyvä resepti: tulevien häiden suunnittelu!
(Talvi)Lomalla on hyvää aikaa suunnitella häitä ja tehdä tarjouspyyntöjä ynnä muita. Voi hyvällä omalla tunnolla kuluttaa aikaa hääblogeissa, kukkablogeissa, keskustelupalstoilla jne. kun puolisko on töissä... ;) Loma on myös hyvä aika päivittää blogia ihan urakalla, joten varautukaa...
Tälle viikolle on buukattu lounastreffit kaason kanssa sekä morsiuspuvun suunnitteluaika ompelija nro 2:n kanssa. Suunnitteluaikaan on varattu myös mittojen ottaminen - mitathan tulevat (huom. tulevat) pienenemään häihin mennessä ;) Lomalla on tarkoitus käydä myös parit kukkakaupat läpi ja pyytää tarjoukset kimpuista ja vieheistä. Pöytä- ym. asetelmat tulevat morsiamen äidin käsien kautta.

![]() | |||
| kuva: Google |
torstai 23. helmikuuta 2012
Pilkahdus Bridezillaa
Ensimmäinen pilkahdus Bridezillaa on käynyt ilmi tästä(kin) morsiamesta. Aiemmin kirjoitin, että morsiuspukuni tulee olemaan jotain muuta kuin se perinteinen valkoinen puku ja tästä syystä teetän puvun ompelijalla.
Puvulle olen jo valinnut tekijän ja käynyt suunnittelukäynnillä, mutta jokin tuntuu yhteistyössä tökkivän... Ompelijan vastaaminen sähköpostiin voi kestää jopa viikon ja vastaukset ovat melko "kolkkoja". Suunnittelukäynnillä tuntui, että alamme olla samalla aaltopituudella puvun suhteen. Jotenkin on vain sellainen olo, että ompelija ei syystä tai toisesta saanut 100% kiinni minun tyylistäni. Puvun materiaalit on mahdollisuus hankkia joko ompelijan kautta tai hankkimalla ne itse. Tämäkin asia on ollut hieman hankala sopia ompelijan kanssa - menin suunnittelukäynnille suunnittelemaan pukua ja ompelija tavallaan päätti puolestani, että mitä hän tukusta hankkii ja mihin meillä on mahdollisuudet materiaalien osalta. Jonkun mielestä nämä voivat olla pieniä seikkoja, mutta minä olen tarkka palvelun laadusta asiakaspalvelun ja tietynlaisen työkokemuksen omaavana.
Kaikki nämä seikat ja painavimpana syynä sähköposteihin vastaaminen sai minut tekemään tarjouspyynnön toisen ompelijalle. Sain illalla lähettämääni sähköpostiin vastauksen jo heti seuraavana aamupäivänä! Ompelija 2:n ammattitaito välittyi viestistä läpi ja hän tuntui kiinnostuneelta ja innostuneelta - viestistä tuli itselle todella hyvä mieli! Parit postit on tämän jälkeen vaihdettu ja mielipide vahvistuu entisestään, todella avulias henkilö ja jo tässä vaiheessa hieno opastus materiaalien ja käytännön toteutusten suhteen.
Hieman korkeammasta hinnasta huolimatta taidan päätyä ompelija 2:n palveluihin... :)

ompelija
lauantai 11. helmikuuta 2012
maanantai 6. helmikuuta 2012
Just dingle about it
Otsikkoon kiteytyy aika hyvin morsmaikun käynti paikallisessa kultasepänliikkeessä. Kihlasormukseni ei ole aivan kaikkein perinteisin ja näin ollen sen kaveriksi on aika hankala löytää sopivaa vihkisormusta. Mielessä on pyörinyt sormuksen teettäminen. Häämessuilla juttelin erään kultasepän kanssa ja häneltä sain mielenkiintoisia ideoita vihkisormuksen toteuttamiseen.
Kultasepän vinkit mielessäni marssin kaasoni kanssa kultasepänliikkeeseen ja esitin toiveeni. Kihla- ja vihkisormukset olisivat samanlaiset ja niiden väliin juotettaisiin valkokultainen ohut sormus timanteilla tai ilman. Yksi yhdistelmä oli todella mieleinen :) Kotimatkalla mietin, että mitä jos... Jos valkokultaisessa sormuksessa olisikin timantteja vähän runsaammin?
Ei muuta kuin parin päivän päästä uudestaan kultasepänliikkeeseen ja uuden vision testaus. Liikkeessä ei ollut samanlaista sormusta kuin kihlasormukseni, mutta rivisormus oli "just eikä melekeen" kihlan kumppani! Tästä innostuneena pyyhälsin kolmannen kerran liikkeeseen parin päivän päästä ja esitin asiani jälleen kerran eri myyjälle. Noh, ei mennyt ihan niinkuin piti... Myyjä naurahti ja totesi jyrkästi että ei onnistu. Ai miten niin ei onnistu??! Hetken typertyneisyyden ja hämmennyksen ja "pilvilinnojen romahtamisen" jälkeen itsekin asiakaspalvelun maailmasta hyväksyin ja ymmärsin myyjän mielipiteen. Rivisormus oli liian kapea ja kivien istutusmalli huono. Pakkohan se on 30 vuoden ammattitaidon omaavaan myyjään luottaa..! Olisihan hän voinut minulle yhdistelmän myydä ja toteuttaa, mutta olisin todennäköisesti aika pian marssinut liikkeeseen tyytymättömänä.
Myyjän kanssa sitten pohdimme seuraavaa vaihtoehtoa ja jälleen päädyin kaason kanssa kokeilemaani yhdistelmään. Tämän myyjäkin hyväksyi ;)
"Yhdistelmän" vaihtoehtona on kokonaan uusi, oma, erillinen vihkisormus. Jos siihen päädytään, kihlasormus siirtyy toiseen sormeen ja nimetön saa kantaa vihkisormusta. Ehkä se on sitten "yhdistelmääkin" näyttävempi? Mielipiteitä ja ideoita otetaan mielellän vastaan! :)
![]() |
| Kihlasormus |
Kultasepän vinkit mielessäni marssin kaasoni kanssa kultasepänliikkeeseen ja esitin toiveeni. Kihla- ja vihkisormukset olisivat samanlaiset ja niiden väliin juotettaisiin valkokultainen ohut sormus timanteilla tai ilman. Yksi yhdistelmä oli todella mieleinen :) Kotimatkalla mietin, että mitä jos... Jos valkokultaisessa sormuksessa olisikin timantteja vähän runsaammin?
Ei muuta kuin parin päivän päästä uudestaan kultasepänliikkeeseen ja uuden vision testaus. Liikkeessä ei ollut samanlaista sormusta kuin kihlasormukseni, mutta rivisormus oli "just eikä melekeen" kihlan kumppani! Tästä innostuneena pyyhälsin kolmannen kerran liikkeeseen parin päivän päästä ja esitin asiani jälleen kerran eri myyjälle. Noh, ei mennyt ihan niinkuin piti... Myyjä naurahti ja totesi jyrkästi että ei onnistu. Ai miten niin ei onnistu??! Hetken typertyneisyyden ja hämmennyksen ja "pilvilinnojen romahtamisen" jälkeen itsekin asiakaspalvelun maailmasta hyväksyin ja ymmärsin myyjän mielipiteen. Rivisormus oli liian kapea ja kivien istutusmalli huono. Pakkohan se on 30 vuoden ammattitaidon omaavaan myyjään luottaa..! Olisihan hän voinut minulle yhdistelmän myydä ja toteuttaa, mutta olisin todennäköisesti aika pian marssinut liikkeeseen tyytymättömänä.
Myyjän kanssa sitten pohdimme seuraavaa vaihtoehtoa ja jälleen päädyin kaason kanssa kokeilemaani yhdistelmään. Tämän myyjäkin hyväksyi ;)
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, uudet kujeet
Uuden vuoden kunniaksi lupaan ja vannon päivittää blogia tästä eteenpäin vähintään kerran kuukaudessa. Tarkoituksena on hääasioiden lisäksi kirjoitella kissakolmikon edesottamuksia ja kertoilla etenkin Harmaan Hurmurin kehityksestä. Sisustaminen on tällä hetkellä reilusti taka-alalla - pienen tihulaisen ehdoilla mennään ja uutta kotia haaveillaan, joten sisutamisesta mahdollisesti loppuvuodesta enemmän.
Hääsuunnitelmat ja -valmistelut ovat olleet lievästi sanottuna jäissä - jonkinlainen laiskamato taisi iskeä morsmaikkuun... Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa tehdä ja suunnitella! :)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Kulissien takana tapahtuu
Kulissien takana todellakin tapahtuu - tänne sen sijaan en ole saanut aikaiseksi päivittää uusimpia suunnitelmia..! Korjataan nyt se ;)
Suurinta stressiä aiheuttaa hääpaikaksi valikoitunut Upseerikerho ja pihan putkiremontti. Alkuperäinen suunnitelma remontin suhteen ei toteutunut ja tällä hetkellä piha on hurjassa kunnossa..! Päällystystyöt varmasti ovat ensi vuonna valmiit, mutta maisemoinnin onnistuminen mietityttää - tästä johtuen ovat lähialueen juhlapalvelujen tarjoajat saaneet tarjouspyyntöjä.. ;) Mieluisimmat vaihtoehdot ovat Hotelli-ravintola Lasaretti ja Ravintola Rauhala. Meidän onnemme on toivottavasti se, että häät ovat syyskesällä eikä päivämäärä ole kiveen hakattu.
Seuraavaksi eniten stressiä pukkaa budjetti. Tilavaihtoehtojen kanssa painiessa on tarkoitus pysyä samassa hintaluokassa kuin Upseerikerho. Jos (kun) hääpaikka vaihtuu, myös hinnat elävät. Kestitykseen saadaan sponsorointia morsiamen kotiväeltä, mutta sehän ei tarkoita sitä että laitetaan ihan ranttaliksi..! ;)
Morsiuspuvun väri on vaihtunut alkuperäisestä omantunnon tuskien vuoksi. Ja ei, se ei edelleenkään tule olemaan valkoinen. Puku muokataan mummuni vanhasta hääpuvusta minun näköisekseni. Omantunnon tuskat nostivat päätään mummun voivotellessa kirkkohäiden puutetta sekä pettymys (?), kun en aikonutkaan hänen puvustaan teettää omaani. Näin kun olen joskus aiemmin suunnitellut...ympäri käydään ja yhteen tullaan.
Naimisiin.info -sivustosta on tullut morsiamen raamattu. Paljon hyviä vinkkejä ja ajatuksen "herättelijöitä" löytyy sivustolta. Suosittelen!
Tunnisteet:
budjetti,
häät,
lasaretti,
morsiuspuku,
rauhala,
tila,
upseerikerho
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Kuninkaallisten häiden innoittamana
Tovi on vierähtänyt viime päivityksestä ja jonkin verran kuninkaallisia häitä seuranneena inspiroiduin päivittämään meidän hääsuunnittelujamme tänne. Paljon on suunniteltu jo aiemmin, mutta niiden päivittäminen tänne onkin sitten toinen juttu... ;)
Aiemmin jo mainintsinkin, että meille tulee siviilivihkiminen. Koko hääjuhla tulee olemaan yhdessä ja samassa paikassa, Oulun Upseerikerholla. Meillä kävi hyvä onni juhlatilan kanssa - kesä 2012 oli aikalailla varattu ja meidän suunnittelemamme syksy oli vielä vapaa! Upseerikerho on meidän tyyliimme sopiva, tunnelmallinen paikka kattavin palveluin. Henkilökunta vaikuttaa erittäin pätevältä ja yhteistyöhaluiselta, joten tämä vähentänee tulevaa häästressiä :)
Tehtävälista on pitkä, mutta onneksi on hyvin aikaa suunnitella. Listalta voidaan juhlapaikan lisäksi "viivata yli" sekä kaaso että bestman. Saa nähdä, millaiseen koitokseen he joutuvat (panikoivan) hääparin kanssa ;) Onneksi molemmat ovat aikaansaavia ja "täyspäisiä" sekä omaavat kokemusta häistä!
Tunnisteet:
häät,
upseerikerho
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Siitä se sitten lähti...se idea.
Pienessä päässäni olen pyöritellyt ajatusta hää- ja sisustusblogin perustamisesta. Aiemmin olen kirjoittanut blogia yleisestä maailmanmenosta, mutta jotenkin kummasti se tavallaan kuihtui kokoon... Nyt on uusi aihe - häät - ajankohtainen ja kymmeniä hääsivustoja ja -blogeja selanneena päätin kirjoittaa itsekin :) Yhdestä elämän tärkeimmästä virstanpylväästä innostuneena - tervetuloa! Toivon, että Romantiikkaa & rustiikkia tarjoaa mukavia lukuhetkiä ja ideoita jalostettavaksi / toteutettavaksi :)
Tunnisteet:
häät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)