Näytetään tekstit, joissa on tunniste viehe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viehe. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. elokuuta 2012

Kukkaset

Päätös kukista on tehty ja päätökseen ollaan tyytyväisiä! Morsiuskimpun, kaason kimpun ja kahden vieheen hinnaksi tuli n. 50 €. Palvelu liikkessä oli miellyttävää ja kukat saadaan hakea hääpäivää edeltävänä iltana.

Morsiuskimppu (valkoisella läpikuultavalla nauhalla).
kuva: Google

Sulhasen viehe; neilikka, harsokukkaa ja eukalyptusta.
kuva: Google

Kaason kimppu;
5kpl valkoisia neilikoita
sidottuna ylhäältä hopeisella rautalangalla
(kuvassa tulppaani).
kuva: Google

Bestmanin viehe; neilikka.
kuva: Google

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kimppunen

Nyt niitä luvattuja kuvia kimppukokeilusta..! Yhdessä kuvassa myös sulhaselle tulevan vieheen ensimmäinen versio.






kuvat: R&R - älä kopioi ilman lupaa!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Soutaa, huopaa...

ja pyörtää omat suunnitelmansa. Aiemmin kirjoitin, että kimppuun tulee "satavarmasti" pionia - noh, eipä taida tulla. Kukat ovat siirtyneet pihistä-listalle ja pionien saatavuus ei ole taattua häiden aikaan. Näin ollen aloin miettiä valkoista neilikkakimppua. Neilikkaa pitäisi saada ympäri vuoden ja hintakaan ei päätä huimaa :) Lisäksi värivaihtoehtoja löytyy ja saadaan kaason kimppuun kiva väriläiskä.

Olen pyöritellyt ja makustellut ajatusta, että tekisin kimput itse ja siihen taidan päätyäkin. Kaaso on (onneksi ja luojan kiitos) käynyt kukkien sidonta -kurssin, joten apuja löytyy..! Tänään ostin kaksi valkeaa kimppua ja yhden pinkin kimpun Reilun kaupan terttuneilikoita (?) ja testasin kimpun tekoa. Asetteleminen sujui yllättävän vaivattomasti - hankalinta oli saada viritettyä satiininauhaa kimpun varren ympärille. Lopullinen nauha tai kangas on vielä etsinnässä, samoin kimpun varteen tuleva koriste.

Kaason kimppuun on mietitty hot pink -neilikka väriläiskäksi ja sen pohjalta muotoutui bestmanin viehe. Eli sulhaselle valkoinen neilikka ja bestmanille hot pink!?

Kuvia kimppukokeiluista tulossa viikonlopun aikana.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Pionit ja ruusut



kuvat: Google


Kimpussani tulee olemaan valkoista pionia. Mutta mitä pionin kaveriksi? Valkoista ruusua ja/tai eustomaa? Mehikasvi? Hopealehteä tai -köynnöstä? Sulhasen vieheeksi olen ajatetellut pionia. Sulhasen mielipide on kysytty ja hänkin oli valkoisen pionin kannalla. Ylläolevista vieheistä oikeassa reunassa oleva oli sulhon mieleen kaikkein eniten - jotain sen tyylistä siis tulossa :)